Tämä on tarina siitä kuinka elämäni kylminpänä talvena sain lämmön.

Se oli joku marraskuinen yö kun sä koputit ikkunaani.
Kukaan järkevä ihminen ei olisi päästäny sua sisälle, mutta mä en olekaan järkevä.
Niinpä mä päästin sut sisään. Etkä sä ihan heti lähtenytkään, vaan jäit.
Nukuit melkein vuorokauden putkeen mun sohvalla.

Aamulla mulle selvis susta pari asiaa.
Mutta epäilin kyllä, että tarinasi oli keksitty.
Ja sä jäit vieläkin.

Iltaisin me katsottiin telkkaria ja juteltiin niitä näitä.
Mä en nukkunut juuri ollenkaan,
ja sä valvoit ne unettomat yöt mun kanssa.
Olit mun uni. Ja kun mä itkin, sä vaan pidit kädestä
ja kestit ne polttavat kyyneleet olkapäälläsi.
Et koskaan sanonut "Älä itke" taisit itkeä itsekin.

Aamuyöllä sä keitit usein kuumaa maitokaakaota.
Kun kupin sai käteen se tuntui polttavalta kohmeisia käsiä vasten.
Mun kämpässä oli niin kylmä, että kuuma kaakao höyrysi näkyvästi muodostaen jotain ihme kuvioita.
Niin kauan kun kaakao oli liian kuumaa me tuijoteltiin toisiamme höyryn läpi
ja puhalleltiin sitä toistemme kasvoille.

Sä vain olit kanssani ja se oli enemmän.
Kerran rannalla keräiltiin lumihiutaleita
ja sä annoit mulle linnunmuotoisen lumihiutaleen,
mä en nähnyt siinä lintua mutta..
Sitten sä aloit selittää jotain siivistä, pois lentämisestä.
Mulla kesti hetken ennenkuin ymmärsin.

Ja nyt kun sua ei enää ole,
mä keitän usein aamuyöllä kaakaota, ja nään kuvia.
Ja se kaakao, se maistuu ihan kyyneleiltä..